Perheet rakastavat SINI-koulun ruokaa

SINI-koulu Tansaniassa

Kouluruokailun käynnistyminen on ollut Sinituotteen Tansaniassa tukeman kouluprojektin suurimpia onnistumisia. Jokainen perhe lahjoittaa koulun keittiölle maissia ja papuja, jotta lapsille saadaan tarjottua lämmin ateria koulupäivän aikana.

Harghushayn kylään Pohjois-Tansaniassa oli vuonna 2010 saatu rakennettua Sinituotteen ainutlaatuisen avustusprojektin ansiosta kylän ensimmäinen koulu. Koulu oli kylän ylpeys, ja lapset olivat innoissaan. Koululla kuitenkin huomattiin pian, että lapset olivat väsyneitä ja lähes nukahtelivat oppitunneilla.

– Ymmärsimme, että useat lapset olivat kävelleet monta kilometriä kouluun, eivätkä he välttämättä olleet saaneet edes kunnollista aamupalaa. Kaikilla lapsilla ei ollut välimatkojen takia mahdollisuutta käydä ruokatunnilla kotona syömässä. Miten voisi odottaa, että lapset oppivat jotain, jos heillä on niin kova nälkä, että pyörryttää, kertoo vuonna 2011 vapaaehtoistyöntekijäksi koululle mennyt Mirja Niskala.

Ymmärryksen myötä Sinituote käynnisti Harghushayssa erityisen kouluruokaohjelman osana kouluprojektia. Koulun yhteyteen päätettiin rakentaa ruokasali ja keittiö sekä organisoida ruoka-aineiden hankinta.

Maissia ja papuja lahjoituksena perheiltä

Kouluprojektin koordinoinnista ja toiminnasta kylässä vastaa yhteisön itsensä nimeämä projektiryhmä. Jotta kouluruokailu on mahdollisimman kestävällä pohjalla, sen järjestämisessä piti alusta alkaen pyrkiä omavaraisuuteen. Sovittiin, että jokainen perhe lahjoittaa tietyn määrän maissia ja papuja kouluruokailun järjestämistä varten. Kylän vanhimmat päättivät, että vain ruokaa lahjoittaneiden perheiden lapset saisivat osallistua kouluruokailuun.

– Mietimme aluksi, voidaanko osa oppilaista jättää kouluruokailun ulkopuolelle. Se oli kuitenkin viisas päätös paikallisen kulttuurin parhaiten tuntevalta projektiryhmältä. Käytännössä kaikki vanhemmat saatiin lopulta sitoutumaan raaka-aineiden hankkimiseen, kun he ymmärsivät kouluruoan merkityksen lasten terveydelle ja keskittymiselle, iloitsee Sinituotteella avustusprojektista vastaava markkinointipäällikkö Johanna Hamro-Drotz.

SINI-koulu Tansaniassa
Lapset tulevat kouluun mielellään, kun he tietävät, että siellä saa ruokaa.

Kalaa ja kasviksia omista viljelmistä

Harghushayssa maa on ravinteikasta, ja tavanomaisina vuosina sato on hyvä. Ravinto on kuitenkin yksipuolista. Koululle oli jo aiemmin omien tulolähteiden saamiseksi rakennettu kalankasvatusaltaita. Kalaa alettiin käyttää myös kouluruokailussa. Lisäksi koululle päätettiin perustaa oma kasvimaa, jotta maissin ja pavun lisäksi ruoassa voitaisiin käyttää muitakin kasviksia. Samalla oppilaat oppisivat erilaisten vihannesten viljelyä ja voisivat viedä tietoa perheisiinkin.

– Monipuolinen kouluruoka on ihan avainasemassa, että lapset pysyvät terveinä ja hereillä koulussa. Monet lapset myös tykkäävät tulla kouluun, kun he tietävät saavansa siellä ruokaa, Mirja Niskala toteaa.

Kouluruokailu on helpottanut myös kylän naisten arkea.

– Rakastan koulua ja kouluruokailua. On upea asia, että lapset voivat syödä koulussa eikä minun tarvitse kiirehtiä pellolta laittamaan heille ruokaa, äiti Sophia Awaki Maghwai sanoo.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *