Kirjoitettu

Sinituotteella vietetään maailman ympäristöpäivää 5.6.

YMPÄRISTÖSTÄ HUOLEHTIMINEN ON MYÖS PIENIÄ JOKAPÄIVIÄISIÄ TEKOJA.

Ympäristöpäivän tavoitteena on nostaa esiin muutoksia, joita ympäristössämme tapahtuu. Erityisen suuria haasteita ovat ilmastonmuutos, ilmaston lämpeneminen ja kasvihuonepäästöt, mutta ympäristöstä huolehtiminen on myös pieniä jokapäiväisiä tekoja.

Kaikessa yrityksen toiminnassa, kuten  SINI- ja KUNGS-tuotteiden tuotekehityksessä, materiaalivalinnoissa, tuotannossa, logistiikassa ja markkinoinnissa kiinnitetään erityistä huomiota ekologisuuteen ja energiatehokkuuteen.

Sinituotteella ympäristöasioista välittäminen näkyy toiminnan sopeuttamisena luonnon kestokykyyn. Yhtenä esimerkkinä tästä on huolellinen jätteiden lajittelu ja kierrätys, minkä ansiosta tuotannossa syntyvän sekajätteen määrä onkin vähentynyt huomattavasti. Jätemuovi hyödynnetään uusien tuotteiden valmistuksessa ja sitä käytetään mm. teippiharjan hylsyissä sekä Sinipiian vaihtosienen tukiliuskoissa. Myös SINI Kantokahvasäkit valmistettu 100 % uudelleenkäytetystä polyeteenistä (LDPE), joka poltettaessa muodostaa ainoastaan hiilidioksidia ja vettä. Yksi kantokahvasäkkirulla vähentääkin maailman hiilidioksidipäästöjä noin 1.4 kilogrammaa (1.4 kg CO2).

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *