Ikkunanpesun luottovälineeni + vinkit puhtaampiin ikkunoihin

Kirjoittaja: Taija

Ihanaa, kun kesä lähenee ja aurinko paistaa entistä enemmän. Monet ovat varmasti jo innostuneet ikkunanpesupuuhiin. Meilläkin alkaa ikkunanpesu vihdoin olla ajankohtaista, kun uuden talomme remontti on saavuttanut loppusuoran.

Ikkunanpesussa minusta kuoriutuu esille melkoinen välineurheilija: laadukkailla välineillä ikkunanpesu on yllättävän mukavaa puuhaa. Etenkin kuivausvälineille, eli ikkunankuivaimelle ja -liinalle, minulla on kovat vaatimukset, ja Sinin välineet ovat täyttäneet ne jo useamman vuoden ajan. Ikkunankuivaimia itseltäni löytyy muutamaakin eri kokoa, leveää ja kapeampaa, mutta yhdelläkin pärjää paremmin kuin hyvin. Kuivaimiin käy sama teleskooppivarsi kuin muihinkin Sini-siivousvälineisiin, minkä olen huomannut sekä omassa että siivousasiakaskäytössä todella hyödylliseksi ominaisuudeksi.

Sinin vasta uusiutuneiden ikkunaliinojen lisäksi taloudestamme löytyy melkoinen kasa myös vanhoja ikkunaliinoja, sillä käytän niitä kotona kaikille lasi- ja peilipinnoille.

Pesuvälineitä vaihtelen hieman tarpeen ja oman mielialan mukaan. Tripla-ikkunanpesin on ollut käytössäni jo monta vuotta, ja sen valitsenkin yleensä silloin, kun ikkunat ovat todella likaiset tai pestävää ikkuna-alaa on kerralla paljon. Triplassa on siis kolme pesupintaa, joten kun yksi likaantuu, on käytössä vielä kaksi puhdasta. Säästää aikaa, kun ei tarvitse olla niin usein huuhtelemassa pesintä. Tripla-pesintä käytin etenkin asiakkaideni parvekelasien pesuissa, sillä keskustassa lasit ovat yleensä melkoisen likaiset. Pesimeen saa myös liitettyä teleskooppivarren, joten työturvallisuuskin on kunnossa.

Ikkunanpesin-kuivaimessa yhdistyvät molemmat ikkunanpesuun tarvittavat välineet.
Ikkunanpesimeen saa liitettyä kätevästi myös jatkovarren.

Hieman uudempi tuttavuus itselleni on Sinin ikkunanpesin-kuivain-yhdistelmä. Tästä välineestä löytyy siis sekä pesin että laadukas kuivain. Myös tälle pesimelle on tullut paljon käyttöä, sillä pienempien ikkunanpesuprojektien lisäksi pesen tällä usein kokovartalopeilit ja saunan oven. Kätevää, kun molemmat välineet löytyvät samasta! Tähän myös saa liitettyä jatkovarren, mikä on aivan mahtavaa!

Vinkit ikkunanpesuun:

  • Pese ikkunat sopivalla säällä: ei suoraa auringonpaistetta, ettei pesuaine kuivu ikkunaan kiinni.
  • Laita tarpeeksi VÄHÄN pesuainetta. Ihan tavallinen astianpesuainekin käy, itselläni on käytössä kodin yleispuhdistusaine, joka soveltuu myös ikkunoiden pesuun. Liian suuri määrä pesuainetta jää ikkunaan kalvoksi.
  • Laadukkaat ja ehjät välineet. Erityisesti ikkunankuivaimella on väliä, jotta saat raidattoman lopputuloksen.
  • Tekniikka. Väärä kuivauskulma ja liian painavat tai kevyet vedot jättävät raitoja ikkunaan. Harjoittelu tekee mestarin!
Ikkunoiden kuivaus on tekniikkalaji.

Pesujärjestys:

  • Uudesta kodistamme ei sälekaihtimia löydy, mutta yleensä itselläni on tapana aloittaa ikkunoiden pesu sälekaihtimien puhdistuksella. Siihen käytän joko kuivaa tai hieman nihkeää mikrokuituliinaa.
  • Tämän jälkeen puhdistan ikkunankarmit, jonka jälkeen alkaakin itse ikkunoiden pesu. Aloitan uloimmasta ikkunasta, eli ensin siis puhdistan uloimmat karmit ja ikkunalaudan, sitten pesen ja kuivaan uloimman ikkunan. Tästä etenen ikkunaruutu kerrallaan kohti sisintä ikkunaa.
  • Kuivaus tapahtuu tasaisin vaaka- tai pystysuorin vedoin. Kuivain kannattaa pyyhkäistä jokaisen vedon jälkeen liinaan.
  • Lopuksi kkunaruudun reunoista pyyhitään vesipisarat ikkunaliinalla.

Siinäpä omat luottovälineeni ja vinkkini ikkunanpesupuuhiin. Kohta meilläkin on kaikki ikkunat ihanan kirkkaat!

Joko siellä on ikkunat pestyinä?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *