Posted on

Sinituotteelle Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto 2020

Sinituotteelle on tänä vuonna myönnetty Suomen Yrittäjien valtakunnallinen yrittäjäpalkinto tunnustuksena esimerkillisestä yrittäjyydestä. Edelläkävijyys kansainvälisestikin mitattuna sekä hiilineutraaliudessa että kierrätysmateriaalien käytössä ovat yksi valintaperuste.

Suomalainen perheyritys tunnetaan erityisesti SINI-siivousvälineistä. Kun Ilkka Brotherus vuonna 1988 osti 1940-luvulla toimintansa aloittaneen Sinituotteen, valmiina oli vain kaksi vanhaa, öljyä vuotavaa muovikonetta, muutama työkalu ja neljä työntekijää. 

– Se oli sen aikainen start up, Brotherus muistelee 32 vuoden takaista aikaa.

Tuotekehityksen ja yritysostojen ansiosta Sinituote on tänä päivänä Pohjoismaiden johtava siivousvälineiden ja vaatehuollon sekä KUNGS-autotarvikkeiden valmistaja. Suomalaisuus on ollut Sinituotteelle itsestään selvä asia alusta asti. Sinituotteen tehdas Kokemäellä valmistaa SINI-tuotteista 80 prosenttia. Se ja pääkonttori Hausjärvellä työllistävät tällä hetkellä satakunta henkilöä. Tuotanto halutaan pitää jatkossakin Suomessa. Valtaosalle tuotteista on myönnetty kotimainen avainlippumerkki.

– Haluamme kehittää tuotteita nimenomaan suomalaisiin koteihin. Meillä on sauna, märkätilat, syysloska ja muita sellaisia ominaispiirteitä, joita ei muualta maailmalta löydy. Meidän tuotekehityksemme lähtee siitä, että teemme näihin olosuhteisiin parhaita mahdollisia välineitä, joilla pitää koti puhtaana ja autolla ajaminen turvallisena, Brotherus kertoo.

Arvona tuotteen pitkäikäisyys

Kodin tuotteiden pitkäikäisyys on arvo, jota yrityksessä vaalitaan nyt jo toisessa sukupolvessa. Ilkan tytär Johanna Hamro-Drotz nimitettiin yrityksen toimitusjohtajaksi vuonna 2018. Hän on työskennellyt yrityksessä muissa tehtävissä vuodesta 2010 lähtien. 

– Sinituotteen ideana oli jo alun perin, ettei kuluttajalle myydä yhtään turhaa tuotetta. Tiedämme, että kuluttajilla on tänä päivänäkin käytössä meidän valmistamiamme siivousvälineiden varsia, jotka ovat jopa 20-30 vuotta vanhoja. Ja edelleen valmistamme näihin yhteensopivia osia, se on osa Sinituotteen asiakaslupausta, Sinituotteen toimitusjohtaja Johanna Hamro-Drotz kertoo.

Kierrätyksellä tärkeä rooli

Kierrätysmuovilla on merkittävä rooli Sinituotteen tarinassa. Tällä hetkellä lähes 40 prosenttia käytettävästä raaka-aineesta on kierrätysmuovia ja tavoitteena on kasvattaa osuutta entisestään.

Myös Kokemäen tehtaan oma ylijäämämuovi käytetään hyödyksi. Tehtaan katolla on oma aurinkovoimala, ja hukkalämpö otetaan talteen. Näiden tekojen ansiosta Sinituote on hiilineutraali yritys.

Katso video: Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto 2020: Sinituote Oy >>

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *