Posted on

Laitoimme yhdessä S-ryhmän kukkaämpärit kiertoon – valmistimme niistä SINI-siivousvälineitä

Leikkokukkaämpäreistä valmistetaan Sinisankoa, Piilo wc-harjaa, Tiskiharjaa sekä Kaakeliharjaa.

S-ryhmän käytetyt leikkokukkaämpärit ovat saaneet uuden muodon Sinituotteen siivoustuotteina ja pääsevät syyskuussa myyntiin kaikkiin Suomen Prismoihin ja suurimpaan osaan S-marketeista. Kierrätysmuovin käyttö pudottaa tuotteiden ilmastopäästöjä 90 prosenttia.

Jo alun perin kierrätysmuovista valmistettuja mustia leikkokukkaämpäreitä on kerätty tänä vuonna S-ryhmän suurimman osuuskaupan HOK-Elannon myymälöistä yhteensä 60 000 kappaletta.

– Aloite tähän ratkaisuun on tullut valveutuneelta henkilöstöltämme, joka heräsi kyselemään ämpäreiden jatkokäytön perään, vastuullisuuspäällikkö Senja Forsman SOK:lta kertoo.

S-ryhmän tavoitteena on vuoden 2025 loppuun mennessä kierrättää 80 prosenttia jätteistä joko raaka-aineeksi tai uusiksi tuotteiksi.

– Valtaosa myymälöiden pakkausmateriaaleista kiertää jo nyt, mutta aina toisinaan syntyy myös sivuvirtoja, joiden kierrättäminen on syystä tai toisesta hieman vaikeampaa. Etsimme aktiivisesti uusia keinoja omien materiaalivirtojen kierrättämiseksi. Nyt myyntiin tulevat tuotteet ovat loistava esimerkki yhteistyössä löydetystä ratkaisusta, Forsman iloitsee.

Sinituote oli luonteva valinta S-ryhmän kumppaniksi tässä uudessa kiertotalousratkaisussa, koska se on S-ryhmän tavoin jo sitoutunut kunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin. Sinituote on myös mukana S-ryhmän Iso juttu -ilmastokampanjassa, jonka tavoitteena on koota yhteen ryhmän kumppaniyritykset ja vähentää yhdessä ilmastoa lämmittäviä päästöjä miljoonalla tonnilla vuoteen 2030 mennessä. Yksi tavoitteista niitä on juuri kierrätysraaka-aineen käytön lisääminen.

– Innostuimme ideasta heti ja lähdimme testaamaan, mitä tuotteita kukkaämpäreistä voidaan valmistaa. Olemme jo vuosia käyttäneet kierrätysmuovia, ja olemme Euroopassa edelläkävijöitä sen käytössä. Tällä hetkellä yli kolmannes tuotannossamme käytetystä muovista on kierrätettyä, ja tavoitteenamme on kasvattaa määrää entisestään, Sinituotteen muovituotannon johtaja Jarkko Heino kuvailee.

Sinituote tuo S-ryhmän kauppoihin myyntiin kierrätysmuovista valmistetun wc-harjan, tiskiharjan ja kaakeliharjan sekä 15 litran sangon.

– Valitessaan wc- tai tiskiharjaa kuluttaja voi samalla osallistua ilmastotalkoisiin. Hiilineutraalisti kierrätetystä muovista kotimaassa valmistettujen tuotteiden ilmastovaikutukset ovat 90 prosenttia pienemmät kuin tavallisesta muovista valmistetuilla tuontituotteilla, Sinituotteen toimitusjohtaja Johanna Hamro-Drotz muistuttaa.

Lisätiedot:

Vastuullisuuspäällikkö Senja Forsman, SOK, 010 76 86163

Valikoimapäällikkö Samuli Ylisuvanto, SOK, 010 76 80283

Markkinointipäällikkö Marika Saarinummi, Sinituote Oy, 019 7600 212

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *