Naruista on moneksi

Kirjoittaja: Taija

Siniltä tuli kesän kynnyksellä valikoimaan kokonaan uusi tuoteryhmä: narut. Tämä postaus on omistettu siis kokonaan niille, sillä etenkin näin kesällä tuntuu, että naruille löytyy hurjan paljon käyttöä sekä sisältä että ulkoa!

Nyt kesällä olen käynyt aamuisin poimimassa taaperoni kanssa pihaltamme luonnonkukkia, joita olen sitten pitänyt maljakossa sekä sisällä että ulkona. Ne tuovat ihanasti väriä, ja ainakin itse nautin suunnattomasti tuoreista kukista. Tiesitkö muuten, että kukkakimpun sitominen edistää kukkien säilyvyyttä maljakossa? Itselleni tämä tieto tuli uutena. Tästä lähtien sidon siis myös luonnonkukkakimput, jotta saan nauttia niiden kauneudesta mahdollisimman pitkään. Tällä kertaa käytin kukkien sidontaan juuttinarua.

Juutti- ja sisalnaru pääsivät askartelukäyttöön, sillä rakastan käsillä tekemistä. Juuttinarun avulla tuunasin tavallista lasista purkkia, jonka aioin ottaa kukille maljakoksi. Levitin hieman askarteluliimaa lasipurkin alaosaan, jonka jälkeen kieritin juuttinarua sen ympärille. Näinkin yksinkertaisesti saa hieman vaihtelua tavalliseen lasiastiaan.

Sisalnarusta puolestaan tein pienen amppelin, sillä olen suunnitellut sellaisen tekemistä jo melko kauan. Tämä on ensimmäinen solmutyöni, joten pidin ohjeen todella simppelinä. Kymmenen solmua, ja vanha hillopurkki on saanut itselleen telineen. Seuraavaksi tahdon kokeilla tehdä hieman haastavamman amppelityön olohuoneeseemme.

Sisal- ja juuttinaru ovat molemmat 100% luonnollista materiaalia, ja ne sopivat sekä sisä- että ulkokäyttöön. Mielestäni molemmat narut tuovat ihanasti luonnonläheisyyttä sekä sisustukseen että erilaisiin askartelu- ja koristeluprojekteihin. Etenkin juuttinaru sopii erinomaisesti myös esimerkiksi paketointiin, sillä se on hieman sisalnarua ohuempaa. Kumpikin naruista ovat karkeapintaisia, joten niissä solmut pysyvät hyvin.

Puuvillanaru on elintarvikekäyttöön soveltuva, sillä voi sitoa esimerkiksi rullapaistin uuniin. Naru sopii myös yrttien sidontaan. Itselläni on menossa villiyrttien maailmaan tutustuminen ja niiden keruu, viime aikoina keräyksen kohteena on ollut nokkonen. Tarkoituksenani on kuivattaa nokkoset, joten sidoin ne puuvillanarulla kimpuiksi, ja kimput ripustan ulos kuivumaan.

Neljäs naruista on lähes kaikenlaiseen sitomiseen soveltuva yleisnaru. Meillä tulikin heti käyttöä narulle, kun halkopinon päädyt piti saada hieman tukevimmiksi. Yleisnaru on melko ohutta, mutta se kestää kuitenkin myös kovempaakin käyttöä. Naru on myös kosteudenkestävää. Tällaiselle narulle on aina käyttöä niin kodin sisällä kuin pihankin puolella – en siis yllättynyt, kun narurulla löysi säilytyspaikkansa autotallista. Sille löytyy varmasti vielä paljon käyttöä kesän aikana!

Aurinkoista kesän jatkoa!

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.