Kaappien siivous ja järjestely

Kirjoittaja: Taija

Olemme viime kuukausien aikana alkaneet käydä kotimme kaappeja läpi tulevaa muuttoa silmällä pitäen. Kaappien läpikäymisestä ja niiden järjestelystä saa helposti kuitenkin tehtyä itselleen liian raskaan tehtävän, johon ei edes tekisi mieli tarttua. Itse olen pyrkinyt tekemään hommasta itselleni mahdollisimman miellyttävän, enkä pakota itseäni käymään kaappeja läpi kamalan kiireisellä aikataululla – siksi aloitimmekin jo nyt, vaikka uudesta kodista ei ole vielä tietoakaan.

Tässä postauksessa käyn läpi hieman omia tapojani kaappien siivouksen ja järjestelyn suhteen, sekä jaan parhaimmiksi toteamani järjestelyvinkkini. Keskityn tässä postauksessa yleisesti kodin kaappeihin, jättäen vaatekaappivinkit toiseen kertaan.

Kaappien tyhjennys ja siivous

Parhain tapa itselleni järjestellä kaapit on ns. puhtaalta pöydältä aloittaminen eli ensin tyhjennän kerralla koko kaapin (tai yhden hyllyn, riippuen kaapin koosta). Kun kaappi on tyhjä, se kannattaa puhdistaa pölystä ja muusta liasta, jotta tavarat saa lajittelun jälkeen järjesteltyä suoraan puhtaaseen kaappiin.

Kaapin puhdistamiseen käytän usein yleispuhdistusainetta ja Sinin yleisliinaa. Muruset ja pienet roskat on kätevä puhdistaa pienellä talousrikkasetillä, mikäli imuria ei jaksa kaivaa esille tai sitä ei pysty käyttämään esimerkiksi myöhään illalla, kun siivousinto iskee.

Joskus kaappeihin on saattanut tulla jälkiä, jotka eivät lähde pois pelkästään liinalla pyyhkimällä. Tällöin pelastajaksi saapuu ihmesieni. Ihmesieni on nimensä veroinen, mutta sen käytössä kannattaa olla varoivainen: sillä saa helposti hangattua kaapin pinnan (tai seinän maalipinnan tms.) rikki. Vinkkini onkin, että käytä ihmesientä aina vain kostutettuna ja kevyin liikkein! Ihmesieni on tarkoitettu koville materiaaleille, mutta kokeile ensin varovasti sienen sopivuus käsiteltävälle pinnalle. Ihmesieni on leikattava, joten siitä saa napattua haluamansa kokoisen palan.

Tavaroiden karsiminen ja lajittelu

Sitten alkaakin raskain osuus eli itse tavaroiden läpikäyminen. Itse pidän tavaroiden lajittelusta neljään eri kategoriaan: pidettävät, roskiin/kierrätykseen, lahjoitukseen, myyntiin. Näin lajittelu pysyy selkeänä ja tavaroiden jatkokäsittely on helppoa.

Miten sitten päättää, mitä tavaroita pitää ja mitä ei? Tähän on varmasti todella monta tapaa, mutta itselleni ratkaisevia kysymyksiä ovat:

  • Onko tavara ehjä/käyttökelpoinen? Jos ei -> pois
  • Onko tavaralla ollut käyttöä viimeisen puolen vuoden/tietyn ajanjakson aikana? Jos ei -> pois
  • Jos tavara tuhoutuisi, hankkisinko uuden? Jos en -> pois
  • Säilytänkö tavaraa vain tunnesyistä vai tuottaako se minulle myös iloa? Jos ei tuota -> pois

Toisinaan tavaroista luopuminen on vaikeaa, etenkin jos niihin on syntynyt tunneside. Jos en ole sataprosenttisen varma siitä, olenko valmis luopumaan tavarasta, annan sille vielä hetkisen armonaikaa. Uusintakierroksella päätös on usein helpompi tehdä.

Kun olen päättänyt, mitkä tavaroista pidän, annan niille tarvittaessa kevyen puhdistuksen (vaatteet teippiharjalla, pölyt/tahrat mikrokuituliinalla) ennen kaappiin palauttamista.

Järjestelyvinkit

Kaiken lajittelun ja tavaramäärän karsimisen jälkeen saattaa herätä kysymys: Miten saada tavarat siististi kaappeihin ja ennen kaikkea järjestys pysymään yllä? Tässä omat vinkkini:

Korit, laatikot, kassit. Valikoimaa on valtavasti, ja samanlaisilla koreilla kaapin yleisilmekin on usein siistimpi. Meillä koreja löytyy useita erilaisia: keittiössä muoviset (helppo puhdistaa nihkeällä pyyhkimällä), askarteluvälineillä pahviset (saa testattua maalit kannen sisäpintaan) ja joissakin paikoissa kankaiset.

Mikäli keittiössä ei ole kiinteitä vetolaatikoita, ovat korit avuksi, sillä niiden avulla pääsee helposti käsiksi myös kaapin takaosaan.

Nimeäminen. Korien ja laatikoiden sisällön nimeäminen helpottaa järjestyksen ylläpitoa. Etenkin sellaisille, joille kaapin järjestys ei ole yhtä tuttu kuin itselle, nimetyt korit auttavat asioiden löytymisessä sekä tavaroiden oikeille paikoille palauttamisessa.

Useimmin tarvittavat eteen. Esimerkiksi keittiön kuiva-ainekaapissa harvemmin leivonnassa käytettävät tuotteet on sijoitettu kaapin takaosaan. Edestä puolestaan löytyvät lähes päivittäisessä käytössä olevat hiutaleet yms.

Lajittelu kategorioittain. Tavarat kannattaa lajitella niin, että yhdestä paikkaa löytyy tietyt tuotteet, kuten yhdestä korista pastat, toisesta naposteltavat. Vessassa lajittelu esimerkiksi hius- ja ihonhoitotuotteisiin.

Pystysäilytys. Monille pystyviikkaus on varmasti tuttu termi KonMarin myötä. Itse suosin ”pystyviikkausta” eli pystysäilytystä myös useille tavaroille. Tästä syystä valitsenkin usein laatikoita, joihin tavarat mahtuvat pystyyn ja näin ollen ne ovat kerralla nähtävissä. Päällekkäin pinotessa ongelmana on usein se, että alimpien olemassaolon unohtaa, ja niihin on kaiken lisäksi hankala päästä käsiksi.

Isot säilytyslaatikot pitävät sisällään kaiken tarpeellisen ja wc:n yleisilme näyttää siistimmältä ilman hyllyillä notkuvia irtotavaroita. Vaikka laatikot eivät aina pysy siistinä, on tavarat kuitenkin omilla paikoillaan.

Ylimääräisen tavaran jatkokäsittely

Kun säilytettävät tavarat on saatu kaappiin, onkin aika miettiä, mihin kaapista poistetut, ns. ylimääräiset tavarat viedään. Hyväkuntoiset tavarat kannattaa ehdottomasti lahjoittaa eteenpäin tai laittaa myyntiin. Sen sijaan rikkinäiset, korjauskelvottomat tavarat tulee viedä niille osoitettuun lajittelupisteeseen. Kannattaakin tutustua oman paikkakunnan jätehuoltoon, joka kertoo, mihin minkäkin jätteen voi viedä, näin ei tarvitse arpoa jäte- ja kierrätyspisteiden kanssa.

Vinkki: Samalla, kun käyt kaappia läpi, kannattaa pyyhkäistä pölyt myös kaapin päältä. Teleskooppivarteen liitettävällä pölymiekalla saa sen taipuisan muodon ansiosta pyyhittyä kätevästi myös korkeammalla olevat kohteet.

Kuinka usein teillä on tapana käydä kaapit läpi?

Kommentit:

  1. Sillon tällöin parikertaa vuodessa välillä enemmänkin välillä joka kk. Riippuu missä kunnossa mikäkin kaappi on.

  2. Aina kun on tarvetta eli kun alkaa tuntua siltä, että on vaikea löytää etsimänsä tai vaatekaapissa olevat vaatteet pursuavat yli äyräiden.

Näytä kaikki kommentit

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *