Vältä hirvikolarit

Syksyn pimeys, hirvien kiima-aika ja hirvien siirtyminen talvilaitumille lisäävät hirvikolarin riskiä syksyisin. Hirvikolarivaara on korkeimmillaan, kun auringonlaskusta on kulunut tasan tunti.
  1. Varmista hyvä näkyvyys.  Tarkista tuulilasinpyyhkijöiden ja ajovalojen toimituus, ja puhdista tuulilasi myös sisäpuolelta ikkunanpuhdistimella.
  2. Varmista, että renkaat ovat kunnossa.
  3. Ennakoi ja huomioi varoitusmerkit.  Ole erityisen tarkkaavainen etenkin hirvivaara-alueella. Hirvivaara-merkit ovat sijoitettu paikkoihin, joissa on tapahtunut hirvivahinkoja.
  4. Käytä silmiäsi ja tarkkaile pientareita.
  5. Pidä tarpeeksi suuri turvaväli, jotta ehdit reagoida ja pysähtyä ajoissa.
  6. Hirvivaara-alueella ei kannata lähteä ohittamaan.
  7. Keskity ajamiseen ja sovita nopeutesi ajo-olosuhteiden mukaan.
  8. Jos havaitset vaaran, varoita muita esim. käyttämällä hätävilkkuja tai vilkuttamalla pitkiä valoja.

Hirvieläinkolarista tulee aina ilmoittaa hätäkeskukseen, vaikka eläin jatkaisi kulkuaan kolarin jälkeen.

Lähteet: Suomen riistakeskus, Suomen Autokoululiitto ry.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *