Näin puristat koko joulusiivouksen pariin tuntiin

Joulusiivoukseen ja kodin järjestelyyn voi osallistua koko perhe.

Siisti ja puhdas yleisilme luodaan helposti ja nopeasti parissa tunnissa. Kokosimme parhaat vinkit ammattilaisilta kahden tunnin joulusiivoukseen.

Päätä etukäteen mitä siivoat

Laadi siivouslista ja kiinnitä se jääkaapin oveen. Tuottaa suunnatonta mielihyvää vetää listasta yli tehtyjä hommia. Siivoa ainakin ensin vain listalla olevat paikat. Vauhtiin päästessä siivous usein alkaa rönsyilemään, jolloin oletkin äkkiä isomman urakan edessä kuin olit suunnitellut. Lisäksi ne, mitä ajattelit siivota, ovat yhä siivoamatta. Mikäli muukin perhe osallistuu siivoukseen, käy homma vielä sujuvammin.

Listasi voi näyttää esimerkiksi tältä.

Turhat tavarat piiloon

Usein siivotessa tulee eteen tavaroita, jotka ovat sijoituspaikkaa vailla. Mikäli aikaa ei juuri nyt ole näiden kaikkien järjestelyyn, käy nopeasti tavarat läpi. Laita kierrätykseen menevät tavarat suoraan lajittelukasseihin, joissa ne on helppoa kuljettaa eteenpäin. Jos tavarat ovat säilytettäviä, pakkaa ne lajittelukasseihin odottamaan hetkeä, jolloin ehdit järjestellä ne paikoilleen. Kun turha tavara on pois, siivous alkaakin jo tuntua paljon mielekkäämmältä ja helpommalta.

Pikainen pölyjen pyyhintä

Tyhjäksi raivatut pinnat on helppo puhdistaa. Pyyhkäise mikrokuituliinalla pinnoilta pölyt pois ja käy korkeammat paikat läpi pölymiekalla. Pölymiekka taipuu tarpeen mukaan ja sen voi liittää pidempään varteen kiinni, jolloin korkealla olevista paikoista saa pölyt helposti pois ilman hidasta ja vaarallista tuolin kanssa kiipeilyä.

Pikasiivousliinat ovat helppo ja nopea apu, kun aikaa on vähän. Kosteat pikasiivousliinat ovat heti käyttövalmiita koko kodin siivoamiseen sopivia puhdistusliinoja. Allergia-, iho- ja astmaliiton tunnuksen saaneet hajusteettomat liinat ovat ympäristö- ja ihoystävällisiä, joten niitä voi huoletta käyttää myös isommat lapset. Niiden mukana lika myös oikeasti poistuu kodista, eikä vain leviä ympäriinsä.

Panosta keittiöön

Joulun aikaan keittiössä oleskellaan paljon ja vietetään aikaa yhdessä ruoanlaiton, leivonnan ja ruokailun lomassa. Tyhjennä keittiön tasot ja pinnat ylimääräisistä astioista ja tavaroista ja pyyhi ne puhtaaksi keittiöliinalla. Ruoanlaitto on helpompaa, kun keittiössä on puhdasta ja vapaata laskutilaa. Uunia ei ole pakko pestä ennen joulua. Sieltä voi pyyhkäistä pikasiivousliinalla suurimmat liat. Uunin voi aivan hyvin pestä paremmin vasta joulun jälkeen, kun se on ollut ahkerassa käytössä joululaatikoiden, kinkun sekä leivonnaisten paistossa.

Lue lisää: Helppo tapa puhdistaa uuni

Saunan pesu on vartin homma

Monille suomalaisille joulusauna on tärkeässä roolissa aattona, ja silloin halutaan mennä puhtaaseen saunaan. Saunanpesu ei ole niin suuri urakka kuin usein ajatellaan. Laudepesurilla saunan lauteet puhdistuvat nopeasti myös laudelautojen väleistä ilman hankalaa lauteiden nostelua ja siirtelyä. Kylppärin seinät ja lattia puhdistuvat nopeasti kylpyhuonepesimellä, joka on varrellinen hankauspesin. Hyvillä välineillä pääsee helposti lauteiden alle sekä jalkojen ympärille.

Lattianpesu raikastaa koko kodin

Imuroi matot ja lattiat. Jos on hyvä pakkasilma ja aikaa on, nosta matot hetkeksi ulos tuulettumaan. Saat samalla imuroitua myös mattojen alta, jonne kertyy helposti murusia ja hiekkaa. Mattopiiskalla matoista saa nopeasti vielä irtoroskat pois. Jos kaikki karvat eivät lähteneet matoista tamppauksesta huolimatta, mattoteippiharja on kätevä tähän hommaan. Jos imurin pölypussi on täynnä, niin SINI-verkkokaupasta tilaat uudet pölypussit nopeasti ja helposti suoraan postilaatikkoon.

Pyyhi lattiat monitoimimopilla, johon on kiinnitetty pinnalle sopiva pesuosa. Mikrokuituinen laminaattimoppi sopii sekä laminaatti- että parkettilattioille. Kostuta moppi suihkepullolla tai kastele pesuainevedessä ja purista nihkeäksi. Kun moppi on riittävän nihkeä, saa lattian pinta kauniin kiillon eikä siihen jää pisarajälkiä pyyhkimisestä.

Kaakelilattian saa tehokkaasti puhtaaksi myös saumoista laattamopin avulla. Mopissa oleva tiivis ruudukko ylettyy saumoihin samalla pyyhkäisyllä. Mikrokuituisella laattamopilla saa vaivatta puhtaaksi myös muut likaisemmat lattiapinnat kuten keittiön pöydän alla olevat tahrat.

Monitoimimopilla puhdistettu lattia kuivuu parissa minuutissa, joten voit kantaa matot saman tien takaisin sisälle ja paikoilleen.

Lue lisää: Vinkit kylpyhuoneen pesuun

Kommentit:

  1. Viisi tuntia siihen siivoamiseen meni, mutta nyt on koti nättinä ja joulu saa tulla. Enkä todellakaan siivonnut kaappeja! Ja siivouksessa oli apuna kajareista raikuvat joululaulut.

Näytä kaikki kommentit

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *