Uunin puhdistus ekologisemmin

Kirjoittaja: Taija

Uunin pesijöitä on mielestäni kahdenlaista lajia: niitä, jotka pesevät uunin säännöllisesti ja puhdistavat sen heti sen sotkeuduttua, sekä niitä, joilla uunin puhdistukseen ryhdytään vasta kun tilanne on melkoisen paha. Itse valitettavasti kuulun jälkimmäiseen ryhmään, joten pinttyneen lian poistamista on tullut tehtyä kerran jos toisenkin.

Tällä kertaa pääsin uuninpesupuuhiin ennen uuteen kotiin muuttoa, sillä edellisillä asukkailla oli jääneet uunin pinttyneet liat poistamatta. Ymmärrän tämän täysin, sillä onhan moneen kertaan kiinnipalaneen lian irrottaminen melkoisen työlästä, varsinkin, jos ei ole täysin varma, mitä välineitä, aineita ja tekniikoita käyttää.

Olen vuosien aikana kokeillut erilaisia puhdistusaineita ja pesutapoja uunin puhdistamiseen. Viime vuosina olen siirtynyt ekologisempaan siivoukseen, ja jättänyt myrkyt siivouksessa pois. Tällä kertaa tahdoin kokeilla uunin puhdistuksessa ruokasoodan ja suolan yhdistelmää. Lisäksi työvälineiksi varasin Sinin tuotteista keittiösienen, karhunkielen ja liesiliinan.

Uunin puhdistuksen vaiheet

  1. Ihan ensimmäisenä uunista poistetaan ritilät sekä sivuilla olevat ritiläpidikkeet.
  2. Ruokasoodasta, suolasta ja vedestä (myös sitruunaa voi lisätä!) tehdään tahna, johon laitetaan saman verran kaikkia aineksia. Tahna levitetään uunin seinille, pohjalle ja luukkuun esimerkiksi sienellä. Itselläni oli tällä kertaa käytössä Sinin keittiösieni, joka muotoilultaan suojaa myös sormia. Sillä tahnan levittäminen oli helppoa. Tahnan annetaan vaikuttaa puolesta tunnista pariin tuntiin. Meidän uunimme lika näytti melko pinttyneeltä, joten päätin antaa tahnan vaikuttaa lähemmäs puolentoista tunnin ajan.
  3. Kun tahna on muhinut uunissa sopivan ajan, uunin pinnat pestään sienellä hieromalla. Lopuksi uunista pyyhitään tahnan rippeet ja liat pois puhtaalla kostealla mikrokuituliinalla.

Uuniritilästä ja ritiläpidikkeistä lika ei tahtonut irrota helpolla, joten kokeilin tehdä ruokasoodasta ja vedestä hieman juoksevamman seoksen suihkepulloon. Tällä tavoin sain suihkutettua seoksen tasaisemmin joka puolelle. Annoin seoksen vaikuttaa ainakin tunnin verran, jonka jälkeen lika irtosi karhunkieltä näyttämällä.

Uunin lasi oli kaikista pahiten pinttynein. Suurin osa liasta lähti vaikutusajan jälkeen karhunkielellä pyörittelemällä, mutta kaikista pahiten kiinnipalaneisiin roskeisiin otin avuksi puhdistusterän. Sillä lian irrottaminen lasipinnoilta onnistuu vaivattomasti, olisinpa muistanut sen olemassaolon heti alussa. Pyyhin liat pois kostealla mikrokuituliinalla. Lasin viimeistely kiiltäväksi onnistuu kuivalla liesiliinalla, jonka jäljiltä ei jää inhottavia pyyhkimisjälkiä.

Huomasin myös, että lieden säätönupit olivat melko likaiset, joten puhdistin ne samalla. Yleensä olen irrottanut nupit pesua varten, mutta tästä liedestä en saanut niitä irti. Niinpä tyydyin puhdistamaan nuppien ympäristön nysvärillä, joka olikin erinomainen väline myös tähän hommaan. Sillä sai liat lähtemään aivan nuppien juuresta.

Puhtaalla uunilla on ilo kokata!

Nyt kelpaa kokata (ja peilailla) kiiltävällä uunilla!

Missä kunnossa sinun uunisi on tällä hetkellä?

Kommentit:

  1. Uuni on kamalassa kunnossa. Liikun nykyään rollaattorin avulla enkä pysty kumartelemaan pestäkseni uunia. Tahna vinkki oli hyvä, jota pitää kokeilla sitten kun pystyy.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *